TIETOA KORONATILANTEESTA LIITTYEN PARTIOTOIMINTAAN!

Aiemmin Suomen Partiolaisten ohjeistuksen mukaisesti partiotoiminta peruttiin 15.4. saakka. Nyt koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi Suomen Partiolaiset on ohjeistanut lisää seuraavasti:

– Kasvokkain tapahtuvaa ryhmä- ja viikkotoimintaa (esimerkiksi ryhmien kokouksia) ei toteuteta enää kevään aikana. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että kokoukset jatkuvat vasta syksyllä.

Kesän tapahtumien, kuten kesäleirin suhteen tilannetta seurataan aktiivisesti ja leirin järjestelyiden suhteen noudatetaan viranomaisten sekä Suomen Partiolaisten ja Pääkaupunkiseudun Partiolaisten ohjeistuksia. Kesäleirin peruuntuessa ilmoittautumismaksut palautetaan osallistujille. Nyt tilanteen vuoksi normaalihintaista ilmoittautumista on kuitenkin päätetty jatkaa 30.4. saakka.

Tiedotamme teitä lisää tilanteen etenemisestä hyvissä ajoin. Pyrimme nyt loppukevään aikana järjestämään etäpartion kautta toimintaa lapsille ja nuorille. Lisää tietoa esimerkiksi etäpartion toteutuksesta tulee lähiviikkoina!

VarTy:n hallituksen puolesta ja innolla partiotoiminnan jatkumista odottaen,

Neea Kettunen
Lippukunnanjohtaja

PARTIOTOIMINTA TOISTAISEKSI TAUOLLE KORONAVIRUKSEN TAKIA!

Koronavirus leviää ympäri maailmaa ja WHO on julistanut koronaviruksen pandemiaksi. Myös Suomessa viranomaiset suosittelevat nyt välttämään kokoontumisia ja harrastustoimintaa viruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Lisäksi partion maailmanjärjestö World Organization of the Scout Movement – WOSM on antanut vahvan suosituksen asettaa terveys ja turvallisuus etusijalle kaikessa partiotoiminnassa.

Näin ollen joudumme myös VarTy:ssä perumaan kaiken partiotoiminnan 15.4. saakka. Tämä sisältää niin viikkotoiminnan kuin retketkin. Kokoonnumme aikaisintaan viikolla 17 partiokokouksiin. Tiedotamme tilanteen etenemisestä teitä hyvissä ajoin.

Rajoituksista huolimatta ei ole mitään syytä minkäänlaiseen paniikkiin, pyrimme toimilla ennaltaehkäisemään viruksen leviämistä.

Suomen Partiolaisten julkaisema tiedote: https://www.partio.fi/…/partiotoiminta-toistaiseksi-tauoll…/

Lisätietoja THL:n sivuilta: https://thl.fi/…/…/usein-kysyttya-koronaviruksesta-covid-19…

Terveisin,
Neea Kettunen
Lippukunnanjohtaja

Tervetuloa 60-vuotisjuhlaamme!

Juhlimme tänä vuonna yhdessä veljeslippukuntamme Vartiovuoren Poikain kanssa jo 60-vuotista taivaltamme. Hurraa!

Kaikille vanhoille ja nykyisille jäsenillemme sekä heidän perheillensä tarkoitettu juhla järjestetään lauantaina 12.10. klo 13 Vartiokylän työväentalolla (Rusthollarinkuja 3). Lämpimästi tervetuloa!

Toiminta jatkuu!

Kokoukset jatkuvat taas joulutauon jälkeen. Ryhmät aloittavat kevätkauden viikoilla 2 tai 3, varmista oman ryhmäsi johtajilta kummalla viikolla kokoonnutte ensimmäisen kerran!

Kaikissa ryhmissä on myös tilaa uusille jäsenille. Ota rohkeasti yhteyttä jäsenrekisterinhoitaja Erika Hyväriseen (erika.ijas@varty.fi) ja kysy lisää!

Adventtikalenterit ovat täällä!

advis2018_insta_8

Tänäkin vuonna lippukuntamme myy partiolaisten adventtikalentereita. Kalenterin hinta on 7e ja koko summa menee lyhentämättömänä partiolaisille. Kysy kalenteria tutulta vartylta tai osta verkkokaupasta: www.adventtikalenteri.fi. Muistathan merkitä tuettavaksi lippukunnaksi Vartiovuoren Tytöt!

PS! Meidät löytää viikolla 46 Itiksen Eastonista myymästä kalentereita. Olemme paikalla maanantaina 17:30-19:30, tiistaina 17-21, keskiviikkona 17-21 ja tostaina 17:30-20.

Tervetuloa uusien ilmoittautumistilaisuuteen!

Sunnuntaina 12.8. klo 12-15 järjestämme ilmoittautumistilaisuuden uusille jäsenille. Tapahtuma järjestetään kolollamme osoitteessa Kiviportintie 5.

Tervetuloa!

Linkki facebooktapahtumaan: https://www.facebook.com/events/248135712482444/

PS: Mikäli kuitenkin missaat tapahtuman, voi jäseneksi liittyä milloin vain sähköisellä ilmoittautumislomakkeella tai ottamalla yhteyttä lippukunnanjohtaja Erika Hyväriseen (lpkj@varty.fi).IMG-20170423-WA0034

Lettipäisiä vartyja Kohtaamisessa vuonna 2017